Ajatuksia taloudesta ja terveydestä suoraan sydämestä.
Kesän lomailun jälkeen elokuun puolivälissä tuli vähän erilaista vauhtia elämään, kun varmistui, että sijoitusyksiömme vuokralainen saikin asunnon tyhjäksi hyvissä ajoin, jo puolivälissä irtisanomiskuukautta.
Olemme omistaneet asunnon reilun kolme vuotta ja se on ollut "ihan ookoo"-kunnossa, mutta ei todellakaan mikään helmi..
Erityisesti kylpyhuone on ollut sellainen, että sille olis tarttenu tehrä jottai..
Kun ostimme asunnon, siinä oli valmiina vuokralainen ja kun hän muutti pois, seuraava oli jo tulossa. Eli ei oikeastaan ole ollut sopivaa rakoa tehdä remonttia.
No nyt se rako järjestyi, joten oli tartuttava toimeen!
Etukäteen olin laittanut työlistalle muutamia asioita, joiden muistin valokuvien perusteella kaipaavan ehostusta. Mutta kuten avuksemme tullut remppamies sanoi, remonteilla on tapana laajentua..
...
Sain alkukesästä nimettömän sähköpostin. Se ei ollut mitenkään erityisen ystävällismielinen.
Eikä siinä mitään, elämäni varrella olen oppinut, että jos sydämessään kokee toimivansa oikein, niin se on aivan sama, mitä muut minun tekemisistä ajattelevat.
Enkä todellakaan koe tehneeni mitään väärää siinä, että olen esittänyt huoleni esimerkiksi Korona-rokotteiden riskeistä. Nehän ovat kokeellisia injektioita, joiden pitkän ajan vaikutuksista ihmiskeholle kukaan ei tiedä mitään. Tutkimukset jatkuvat ainakin vuoteen 2023 asti.
Jokaisen kokeellista injektiota harkitsevan ja ihmiskokeeseen osallistuvan kannattaa selvittää plussat ja miinukset. Itse olen nähnyt enemmän miinuksia, siksi olen huoleni ääneenkin ilmaissut.
Siinä...
Ah, nämä elämän oppiläksyt ovat kyllä ihan parhaita oppiläksyjä kaikessa ärsyttävyydessäänkin! :D
Lause "Epäonnistuminen ei ole epäonnistuminen, jos voit oppia siitä jotain" on yksi elämääni muuttaneista lausahduksista.
Tämän myötä olen entistä enemmän pohtinut ja tutkinut myös elämääni tulleita vastoinkäymisiä, koska jokaisesta niistä olen aina voinut myös oppia jotain, joko itsestäni tai elämästä yleensä. <3
Niin kuin tämä kesäkuun selkäkipu-episodi, josta kirjoitin täällä blogissanikin, tästä voit lukea viimeisen osan siitä kokemuksesta.
Voitko kuvitella, että kaikki sai alkunsa siitä, etten raaskinut heittää pois kolmea raparperin vartta, jotka olivat olleet jääkaapissa jo parin...
Tässä tulee vielä viimeinen osa tästä kuukauden mittaisesta "seikkailustani", lopussa kiitos seisoo! :)
Olin siis käynyt lääkärillä, joka määräsi (kuten olin arvellut) selkään kipulääkettä ja sanoi, ettei usko kivun johtuvan oksalaateista..
Kävin lääkärissä juhannuspäivänä, koska olin katsonut laboratorion olevan auki silloinkin.
Kuitenkin se oksalaattitesti vaati ns. keräysvirtsan ja koska näytteet olisi muutenkin lähteneet vasta maanantaina eteenpäin, päätin täyttää saamani kanisterin sunnuntain aikana ja palauttaa sen maanantaina samalla, kun otetaan verikokeetkin.
Sunnuntaina vielä illalla mietin, että olisiko pitänyt pyytää joku kaveri saattajaksi, koska epäilin kävelymatkan parkkipaikalta olevan ylivoimainen....
Jatketaanpa tarinaa siitä, miten ruoka voi sairastuttaa ja myös parantaa.
Olin siis pitkästä aikaa tekemässä vihermehua itselleni ja hetken mielijohteesta puristin mukaan myös kolme raparperin vartta, jotka olivat olleet jo pari päivää jääkaapissa.
Join mehun hyvillä mielin ja muutenkin se päivä sujui hyvin. Taisin itse asiassa perustaa tämän Taloutta ja terveyttä blogini juuri sinä samaisena päivänä, koska muistan istuneeni poikkeuksellisen pitkään tietokoneella.
Illalla sitten, kun lopettelin hommia, kipu alaselässä alkoi.
Lähdin kuitenkin vielä pikku lenkille ja uimaan, koska ajattelin, että kipu voisi johtua koneella istumisesta ja mietin, että lenkki ja uinti voisivat vetreyttää selkää.
Juoksu meni ihan hyvin ja uiminenkin, mutta kotona kipu iski toden teolla..
Silloin...
Minun kesäkuu oli täynnä terveyshaasteita.
Nyt tilanne on onneksi jo parempi ja uskon, että pahin on selätetty, jee!
Haluan kertoa tapahtumista vähän tarkemmin, sillä tajusin, että tässä on aivan malliesimerkki siitä, miten ruoka voi sairastuttaa ja miten se toisaalta voi myös parantaa!
Lähes koko kesäkuun ajan minun selkä oli enemmän tai vähemmän kipeä. Pahimmillaan se oli juhannusviikolla, jolloin pystyin kävelemään vain etukumarassa ja hitaasti kuin vanha mummo..
Aktiiviselle, liikunnalliselle ja tekemään tottuneelle ihmiselle tämä oli henkisesti hyvin raskasta. Eniten harmitti, että juuri sen pahimman viikon ajan olimme perheen kanssa lomalla, enkä tietenkään pystynyt ottamaan lomasta kaikkea irti.
Onneksi pystyin kuitenkin pyöräilemään...
Kun puhutaan luksuksesta, monelle tulee mieleen merkkivaatteet ja -laukut, lentokoneen 1. luokka, valtavat omakotitalot uima-altaineen jne.
Mutta esimerkiksi minä en henkilökohtaisesti piittaa merkkivaatteista tai -laukuista. Enkä haluaisi asua missään kymmenen huoneen kartanossa. Uima-altaankin tilalle ottaisin mielummin järven. :)
Olen kyllä katsellut merkkilaukkuja, mutta en ole löytänyt mieluisaa turkoosin väristä. Enkä halua ostaa laukkua (tai vaatetta) pelkästään merkin takia, vaan haluan ostaa laukun, josta oikeasti tykkään ja joka on itseni näköinen.
Silloin se TUNTUU luksukselta! Ja raha-asioissa TUNNE on todella tärkeä juttu!
Luksus voikin merkitä sinulle jotain, mikä ei oikeasti ole edes kallista, mutta on juuri oikea juttu sinulle. <3
Jotain, mitä et vaihtaisi mistään hinnasta. Ja vaikka sinulla olisi...
Tunnetko syyllisyyttä tekemättömyydestä? Tuleeko raha vain silloin, kun tekee kovasti töitä?
Yrittäjänähän sitä voi helposti kokea, että pitäisi koko ajan tehdä jotain.
Tunnistan tämän ainakin itsessäni, tai toivottavasti voin pian jo sanoa, että entisessä itsessäni.
Sen jälkeen, kun toukokuussa 2014 lopetin yksityisenä perhepäivähoitajana ja periaatteessa varma rahantulo loppui, tuntui siltä kuin koko ajan olisi pitänyt tehdä jotain.
Tiedäthän sanonnan: ”Otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava.”
Tämä on itse asiassa TODELLA tyhmä sanonta!
Silti todella moni pohjaa ajatuksensa siihen, että rahaa saa vain kovalla työnteolla. Etenkin suomalaiset!
Näin minäkin olen tehnyt.
Koska sehän on täysin absurdi ajatus, että...
Todellakin, niin se menee, että jos haluat lisää rahaa elämääsi, kyse ei ole pelkästään rahasta.
Sain hiljan hyvää palautetta Varakas minä verkkokurssini nimestä.
Jollei ole koskaan nähnyt kurssin logoa, niin ehkä ajatteleekin kurssin käsittelevän pelkästään rahaa.
Joku sanoi kuvitelleensa, että kurssilla oppii sijoittamisen alkeet. Miten kaukana tämä onkaan todellisuudesta!
Varakas minä verkkokurssilla kerron kyllä sinulle, esimerkiksi miten säännöllinen rahastoon sijoittaminen toimii, jotta sinä ymmärrät miksi se kannattaa.
Kerron myös sen, mitä voit tehdä, jotta sinulle jää ylimääräistä rahaa, mitä voit sitten sijoittaa.
Itse en ole aiemmin ymmärtänyt sitä, miten rahastosijoittaminen toimii, eikä minulle koskaan...
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.