Ajo-opetusta ja rahamielen oppia teinille

 

 

Viime kuussa hain poikaani kesätyöpaikastaan ja sain loistotilaisuuden antaa hänelle tärkeää rahamielen oppia!

 

Ensin täytyy vielä kertoa, miten ylpeä olen pojastani, sillä hän tekee jo kolmatta kesää töitä omien asiakkaiden parissa! Hän on siis käynyt ihmisten luona tekemässä pihatöitä ja muita hommia, mihin hänen apuaan nyt onkaan tarvittu.

 

Hän oli silloin ollut töissä vähän kauempana, yleensä hän menee sinne mopolla, mutta koska ennen työpäivää kuului ukkosen jyrinää, hän kysyi voisimmeko ajaa sinne autolla.

 

Poikani on siis kesän alussa aloittanut myös ajoharjoittelun ajokorttia varten ja minä pääsin siis ajo-opettajaksi. :)

 

Mutta asiaan; olimme ajelemassa takaisin kotiin ja kysyin paljonko hän sillä kertaa sai palkkaa?

 

Hän oli kaiken kaikkiaan ollut paikan päällä kolme tuntia, mutta kuulemma töitä oli tehnyt vain 2,5 tuntia, kun hänet olikin kutsuttu lohikeitolle (pariskunta, jonka luona hän käy, on kyllä aivan ihana! <3).

 

Poikani kertoi, että oli saanut 70 euroa (vaikka hän on siis määritellyt tuntipalkakseen 10 euroa) ja sanoi, että oli kyllä koittanut sanoa, että 50 euroa riittää varsin hyvin (pariskunta oli halunnut antaa hänelle bensarahaakin).

 

Siinä kohtaa pääsinkin sitten antamaan sitä rahamielen oppia!

 

Kuvitteleppa tilanne: olet hoitanut viikonlopun yli naapurin kissaa ja kun omistaja tulee hakemaan kissaansa takaisin, hän tarjoaa sinulle kiitoksena rahaa.

 

Mitä sinä vastaat?

a) ”Ei tässä mitään, kato se meni ihan siinä sivussa ja lapsetkin tykkäs, kun oli kissa kylässä..”

b) ”Kiitos paljon!”

 

Jos vastaisit a:n mukaisesti, niin silloin sinä työnnät rahaa luotasi pois. Lähetät itsestäsi sellaista energiaa, ettet halua rahaa. Et ainakaan helposti.

 

Onko se totta? Haluaisitko kuitenkin saada rahaa helposti? Luulenpa, että valtaosa meistä haluaisi!

 

Jos taas vastaisit b:n, niin onnittelut! Sinä olet valmis vastaanottamaan rahaa ja sallit sen tulla luoksesi myös helposti. <3

 

Sanoinkin pojalleni, että jatkossa, kun joku tarjoaa ns. ylimääräistä rahaa, niin otat sen vain kiitollisena vastaan. <3 Rahan antajahan se on, joka päättää, jos hän haluaa antaa ylimääräistä.

 

Muista sinäkin ottaa raha aina kiitollisena vastaan. <3 Mitä kiitollisempi olet siitä, mitä sinulla jo on, sitä enemmän tulet saamaan sitä elämääsi lisää. <3

 

VaRakkain terveisin,

 

Ps. Jos haluat lisätä kiitollisuutta elämässäsi, voin lämpimästi suositella Aurinkoisia aamun avauksia! Tapaamme maanantaista torstaihin aamuisin klo 9.00.

Viimeisimpänä mukaan tullut osallistuja lähetti minulle jo kiitoksensa: "Kiitos ensimmäisistä aamun avauksista, joissa olen ollut mukana. Ne tuovat selvästi päiviin rytmiä ja hyvää oloa."

 

 

Tule timantiksi sisäpiiriin!

Liity ilmaiseksi mukaan sisäpiiriin, timanttien joukkoon! <3 Voit itse päättää haluatko saada vinkkejä terveyteen vai talouteen vai molempiin liittyen? Yhteystietosi pysyvät turvassa luonani.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.