Rahasta pitää päästä ÄKKIÄ eroon!! Mitä jos sulla on tuollainen uskomus "koodattuna" sisällesi?
Välttämättä et itse ole siitä koodauksesta edes millään tavalla tietoinen muuten kuin, että huomaat kaiken tulevan rahan myös aina johonkin menevän..
Voi olla, että tuollaisen koodauksen vuoksi sun yrityskään ei ole koskaan oikein lyönyt tulille, saati edes leiville.. Ja jos saatkin rahaa puskuriin, niin kohta hajoaa pesukone ja kertyneillä rahoilla pitää ostaa uusi. Tai jos vaikka sijoitat johonkin, niin ne sijoitukset eivät ole järin tuottoisia olleet.
Ja jos tämä ei ole koskaan ollut sun ongelma, niin ONNEKSI OLKOON! Sulla on todennäköisesti varsin hyviä uskomuksia rahaan liittyen!
Kaikki meistä eivät kuitenkaan ole niin onnekkaita, vaan ollaan saatu elämän "oppiläksyksemme" erilaisia rajoittavia uskomuksia (been there, done that!).
Esimerkiksi jos raha ei tunnu pysyvän jonkun luona, niin voi olla, että hän on lapsena nähnyt, miten vanhemmat riitelevät rahasta; pahimmillaan rahan takia on voinut saada jopa nyrkistä.. Joten sinne lapsen alitajuntaan on jäänyt "koodaus", että raha aiheuttaa vain riitoja, rahan takia voi saada jopa turpiin, eli siitä kannattaa pysyä erossa ja siksi hän aikuisenakin (alitajuisesti) karttaa rahaa.
Tai sitten lapsi on kuullut vanhempiensa puhuvan rikkaista ihmisistä halveksuvaan sävyyn, miten he ovat niin "ilkeitä ja omahyväisiä - pahoja ihmisiä". Eikä tämä lapsi tietenkään halua olla ilkeä, omahyväinen tai pahakaan ihminen, eikä hän varsinkaan halua sitä, että hänen omat vanhempansa pitäisivät häntä sellaisena, joten jälleen on hyvä (alitajuinen) syy kartella rahaa aikuisena.
Tai ehkä on käynyt kuten mun asiakkaalleni, että olet saanut viikkorahaa ja innoissasi pohtinut, mitä voisit sillä ostaa ja sitten vanhempasi on tokaissut, että: "Saanalla taitaa raha polttaa taskussa!". Hän oli (alitajuisesti) karttanut rahaa vielä aikuisenakin, koska se POLTTAA ja siksi siitä piti päästä ÄKKIÄ eroon! (asiakkaan nimi muutettu)
Nämä tällaiset alitajuiset koodaukset saavat meidät ihmiset, valitettavasti, sabotoimaan itse itseämme. Siksi niistä on hyvä tulla tietoiseksi, koska kun tiedostat jonkin asian, niin vasta silloinhan sä pystyt sitä muuttamaan.
Noiden uskomusten lisäksi sun kehossa / energiassa voi olla liuta muita asioita, jotka myös sabotoi sun elämää; tunnelukkoja, sydänmuuri, trauma-energiaa, idea-allergioita, toisten (esim. sulle kateellisten) tekemiä sabotointeja jne.
Vaikka nämä kaikki ovat näkymättömiä sulle, niin niillä voi olla hyvinkin suuri vaikutus sun elämään. <3
Ja siksi mä olen täällä, että sä voit vapautua näistä elämäsi näkymättömistä esteistä. <3
Jos susta tuntuu, että NYT on oikea aika murtautua ulos tuosta näkymättömästä ja kuitenkin vahvasti elämääsi hallitsevasta "vankilasta", laita mulle viestillä sana USKO, niin katsotaan yhdessä miten sun tilanteessa olisi järkevintä edetä. <3
VaRakkain terkuin,
Anu Kankarjärvi
Yrittäjän rahapussin ja rohkeuden kasvattaja
Liity ilmaiseksi mukaan sisäpiiriin, timanttien joukkoon! <3 Voit itse päättää haluatko saada vinkkejä terveyteen vai talouteen vai molempiin liittyen? Yhteystietosi pysyvät turvassa luonani.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.