Mitä rahamielen muutos käytännössä tarkoittaa?

 

 

Muistan, kun rakennutimme taloamme ja useampikin kaveri / tuttu oli samaan aikaan samassa tilanteessa, niin huomasin, miten joidenkin kanssa oli ihan luonnollista puhua vaikkapa keittiön kaappien hinnoista tai pankkilainasta, mutta jotkut selvästi välttelivät aihetta.

 

Tietysti kunnioitin jokaisen omaa toivetta puhua tai olla puhumatta, mutta jo silloin, vaikken tiennyt rahaan liittyvistä ajatuksista hölkäsen pöläystä, muistan ihmetelleeni tätä.

 

Siis ihmettelin sitä, ettei raha-asioista voinut puhua.

 

Kun itse ensin aloitti höpöttämään rahasta ja toinen ei sitten kertonutkaan, niin tulihan siinä vähän ehkä sellainen vaivaantunut olo..

 

Sinäkin olet todennäköisesti huomannut, että Suomessa ei noin yleisesti ottaen puhuta esimerkiksi palkoista tai niistä pankkilainojen määristä?

 

Pitäisikö?

 

Mieti, jos voitaisiin puhua rahasta ilman häpeän, kateuden tai vaivaantumisen tunteita.

 

Mieti, jos rahasta puhuminen olisi yhtä normaalia, kuin vaikkapa ruokapöydässä ”Voitko ojentaa.. (mitä ikinä sitten tarvitsetkaan pöydän toiselta puolelta)” -pyynnön esittäminen?

 

Mieti, jos lapsesi osaisivat tulevaisuudessa suhtautua rahaan näin arkisesti. Tai jopa sinä itse. <3

 

Esimerkiksi häpeä on hyvin voimakas tunne. Ja jos vaikka koet häpeää omasta rahatilanteestasi, niin se sama heijastuu rahaan ylipäätään ja silloin suhteesi rahaan on vinksallaan.

 

Silloin et todennäköisesti osaa iloita rahasta. Et osaa olla rahasta kiitollinen.

 

Ja silloin, jos jotain ei arvosta tässä hetkessä, niin silloin sen saaminen on uhattuna myös tulevaisuudessa.

 

Tiedän tämän, sillä olen itsekin hävennyt rahatilannettani..

 

Monta vuotta vain pärjäsin.

 

Olen kulkenut ruokakaupassa laskimen kanssa ja miinustanut pankkitilillä jäljellä olevasta summasta ostoskärryyn laittamieni ruokien hintoja, kunnes tuli nolla vastaan ja piti lähteä kassalle.

 

Olen ollut naisporukassa ruokaravintolassa ja tilannut annoksen, joka oli edullisin.

 

Olen pelännyt hetkeä, kun lapsi tarvitsee uudet talvikengät.

 

Siksi olenkin sitä enemmän kiitollinen tälle nykyhetkelle ja nykyiselle rahamielelleni. <3

 

Voisi sanoa, että rahamielessäni on tapahtunut täyskäännös!

 

Muistan vielä rahamieleni työstämisen jälkeen hetken, kun poikani tarvitsi ne uudet talvikengät.

 

Kaupassa, jossa olimme, oli kaksi kivaa vaihtoehtoa. Toinen pari maksoi satasen ja toinen pari oli muutaman kympin halvempi.

 

Sanoin pojalle, että kokeilee molempia ja kertoo sitten kummat oli paremmat.

 

Ne kalliimmat oli paremmat.

 

Sitten sanoin, että otetaan ne.

 

Muistan vieläkin, kun poika katsoi vähän jopa epäuskoisena, että ihanko oikeesti?

 

Se oli hieno hetki itselleni. Silloin todella tunsin olevani vaRakas!

 

Silloin tunsin, että minäkin pystyn tähän!

 

Vaikka tämä oli pieni asia, niin itselleni sillä oli suuri merkitys!

 

Ja tällaisista pienistä asioista, pienistä hetkistä se sinunkin tunne varakkuudesta alkaa. Ja mitä enemmän pystyt olemaan varakkuuden tunteessa, sitä enemmän varakkuus alkaa elämässäsi konkretisoitumaan. <3

 

Eilen, kun kävimme ostamassa erinäisiä talvitarpeita, rahaa kului lähemmäs 400 euroa yhdellä ostosreissulla.

 

Ja vaikka se voikin joillekin teistä olla pikkuraha ostoksille, niin verrattuna entiseen minääni ja nykyiseen minääni, niin siinä on aivan valtava ero!

 

Entinen rahamieleni ei olisi raaskinut käyttää edes puolia tuosta, eikä entisellä minälläni kyllä olisi ollut sen vertaa ylimääräistä edes..

 

Todennäköisesti olisin yrittänyt löytää vastaavat tarpeet kirpputorilta..

 

Enkä nyt kerro tätä leveilläkseni (jos tuossa nyt edes mitään leveiltävää onkaan), vaan kerron sen siksi, että se on TÄYSIN mahdollista myös sinulle.

 

Sinun on mahdollista tuntea huolettomuutta rahasta!

 

Sinun on mahdollista tuntea sinulla olevan varaa ja tuntea sinulla olevan ylimääräistä. <3

 

Juuri tässä muutoksessa haluan sinua auttaa VaRakas minä verkkokurssin ja valmennuksen välityksellä.

 

Kun olet valmis muokkaamaan rahamieltäsi ja rahatilannettasi positiivisemmiksi, niin apu on lähellä. <3

 

Toivon sinulle timanttista tulevaisuutta!

 

Tule timantiksi sisäpiiriin!

Liity ilmaiseksi mukaan sisäpiiriin, timanttien joukkoon! <3 Voit itse päättää haluatko saada vinkkejä terveyteen vai talouteen vai molempiin liittyen? Yhteystietosi pysyvät turvassa luonani.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.