Keräsin tähän alle asiakkailta saamaani palautetta:

Tuplasin kuukausituloni!

"Kurssilla on selkeät videot. Asiat on esitetty helposti, ymmärrettävästi ja niin, että tulee jotenkin olo, että näinhän tämä tosiaan on, miksi en ole aiemmin tajunnut.

Uskomattomia asioita on "vain tapahtunut"! Suurimpana se, että tuplasin kuukausituloni! Siis ihan palkkatulot, kuukausipalkan. Minulle tarjottiin työpaikkaa, jollaista en olisi ikinä rohjennut hakea itse, mutta koska minut pyydettiin kyseiseen tehtävään, halusin ottaa selvää onko minusta siihen. Ja todellakin on!

Olin haaveillut jo kauan työstä, jota voisin tehdä myös etänä ja jossa voisin itse määrätä työpäivieni kulun. Nyt olen siinä asemassa, että voin pitää etäpäivän, jos siltä tuntuu tai käydä kesken päivän asioilla tai käyttää lasta lääkärissä jne. Koska aloin ajattelemaan isommin. Koska tämä kurssi ♥️ KIITOS!

Ajattelussani on tapahtunut suuri muutos. Uskon elämään ja itseeni. Kaikki on mahdollista myös minulle. Vietän aikaa voittajien seurassa, en häviäjien."

Osallistuja
Työntekijä

Nykyään valitsen sen, minkä haluan, enkä häveten halvinta

"VaRakas minä verkkokurssi sai kyllä ajatukseni muuttumaan monessakin asiassa. Ennen katsoin hintalappua ja kauhistelin, että en kait minä tuota raski ostaa! Oliko joku halvempi?

Nyt valikoin sen, minkä haluan, hinnan voin kyllä katsoa, mutta ei se enää vaikuta päätökseen. Ihan huikea tunne, kun saan oikeasti sen, minkä HALUAN, enkä vaan häveten halvinta.

Perheeni on kohtuu iso ja kauppalaskut sen mukaisia. Oon jo pitemmän aikaa sanonut loppusummaksi kuultuani "kiitos". Tiiän, että taas perheeni syö hyvin seuraavan viikon ajan.

Kiittämisen opin kurssilta, kiitos sähkö, kiitos vesi, kiitos kauppa jne.

Oon yrittäjä ja tämmöisenä aikana ei toimeentulo ole oikein itsestäänselvyys. Kurssin avulla sain myös luottoa siihen, että omalla asenteella saa rahan tulemaan tykö. 

Esimerkiksi jouluaaton aattona olin työpaikallani paketoimassa lasteni joululahjoja. Valot päällä ja ovet auki, niin kuin tapaan asiakastakin odotella. Silloin odotin yhtä asiakasta hakemaan huulirasvaa hyllystäni, mutta ovesta tulikin kaksi lahjakortin ostajaa ja jättivät mukavan summan ihan yllättäen! 

Silloinkin mietin Anua, että tämä on juuri sitä, mistä kurssilla opetettiin."

Maria U.
Yrittäjä

Lue Marian koko tarina tästä.

Myyntini on kasvanut kuukausi kuukaudelta!

"Valmennus oli kaikin puolin täysi 10! Modulien aiheet ja tehtävät ovat todella mielenkiintoisia ja esimerkit hyvin ymmärrettäviä. Anua on helppo ja mukava kuunnella.

Uskomukseni rahasta ovat muuttuneet. Luotan rahantuloon ja taitooni käyttää sitä oikein. Kuukausi kuukaudelta myös myyntini on kasvanut. Olen nostanut ensimmäisen kunnollisen palkan työstäni yrittäjänä.

Kiitollisuus kaikesta on kasvanut TODELLA paljon. Onnellisuuden ymmärtäminen uudella taianomaisella tavalla. Valmennus on rohkaissut kaikilla elämän osa-alueilla muutoksiin, joita en olisi tehnyt / saavuttanut ilman tätä valmennusta."

Johanna P.
Sivutoiminen yrittäjä

Maksan laskut hymy huulilla!

"Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan hyvä. EFT-naputtelu auttoi moneen asiaan, sain purettua entisen elämäni aggressioita. Kirjallinen materiaali oli selkeää.

Nykyään kiitän rahaa ja uskon, että sitä tulee lisää. En panikoi tulevia laskuja etukäteen; tänäänkin maksoin ison kasan laskuja, joka aikaisemmin olisi kuristanut kurkkua, mutta nyt laitoin pankkiohjelman kiinni hymy huulilla! Olen aloittanut sijoittamisen kahdessakin eri paikassa.

Minulle valmennus on ollut kokonainen ihmisen eheyttämispaketti! Miten ajatella itsestä, miten olla kiitollinen tästä elämästä. Elän omannäköistäni elämää, omilla ehdoillani. Olen myös karsinut väsyttäviä, kiristäviä ja huonoja ihmissuhteita elämästäni. Suosittelen valmennusta ehdottomasti myös muille!
"

Osallistuja
Yrittäjä

Tienaan reilusti enemmän rahaa kuukaudessa! 

"Valmennus oli hyvin ammattitaitoisesti suunniteltu ja toteutettu. Siitä välittyi, että valmennuksen todellinen tarkoitus ja tavoite on antaa osallistujille työkaluja rahamielen kehittämiseen. Sain kokea olevani tärkeä osallistuessani valmennukseen.

Rahamieleni muuttui paremmaksi ja jatkaa kehityskulkuaan. Olen oppinut ymmärtämään, että voin säästää ja vaurastua, vaikka minulla olisi myös velkaa. Olen myös tarkempi, mihin ja miten rahojani käytän. Nyt uskon, että voin vaurastua ja minulla on siihen myös keinoja.

Tienaan jo nyt reilusti enemmän rahaa kuukaudessa, kuin ennen valmennusta! Lisäksi olen tosissani alkanut miettiä, että minäkin voisin olla yrittäjä. Tämä ei ole ollut aikaisemmalle minulle normaali olotila. :D"

Anna-Maria P.
Sivutoiminen yrittäjä

Jokaisen pitäisi oppia nämä asiat! 

"Paljon hyvää ja selkeää materiaalia, selkeät esimerkit auttoivat ymmärtämään asioita. Puhettasi on mukava kuunnella. Huolellisesti tehty, hyvin jäsennelty, laaja ja monipuolinen kokonaisuus. Vaikea keksiä mitään mitä olisin jäänyt kaipaamaan.

Itselleni on tullut lisää rentoutta raha-ajatteluun ja myös ajatus siitä, että sallin itselleni vain asioita, jotka ovat minulle tarpeeksi hyviä. Valmennus toi ryhtiä raha-ajatteluun ja muillekin elämänalueille kuten terveyteen. Seuraan nyt rahatilannettani tarkemmin. Tämä oli loistava kokonaisuus, jokaisen pitäisi saada tietää nämä asiat ja päästä oppimaan näitä!"

Annukka S.
Sivutoiminen yrittäjä

En enää pelkää puhua rahasta ja voin viettää melko yltäkylläistä elämää perheeni kanssa

”En pelkää enää puhua rahasta. Olen iloinen ja kiitollinen jokaisesta kolikosta, setelistä ja numerosta nettipankissa, vaikka niitä ei todellakaan ole mitään kuusinumeroisia summia, paitsi velkatilillä! Mutta sekin pienenee ja säästötilien summat kasvaa, ihan kivaa tahtia.

Arvostan kaikkea kivaa ja hienoa, mitä rahalla saa ja voi tehdä, ja ennenkaikkea sitä, että voin viettää melko yltäkylläistä elämää perheeni kanssa.

Puhun mielelläni rahasta ja palkoista ja tuloista muiden kanssa ja yritän istuttaa kiitollisuuden siementä kaikkien keskustelukavereideni mieliin, koska tiedän, että se avaa ovia ihan mihin vaan!

Kun lueskelin ja tein tänään pitkästä aikaa VaRakas minä -kurssin tehtäviä, niin olipa mukava huomata, että niitä tavoitteita on jo saavuttanut ja oikeastaan ihan huomaamatta, kun on keskittynyt kiitollisuuteen ja hyvään, positiiviseen elämään.

Tavoitteet on siis kirjattu ylös ja ihan tietoisesti toki olen niitä päin pyrkinyt, mutta pidemmän ajan tavoitteista on yksi isoimmistakin jo toteutunut, vaikka olin kuvitellut niin ison askeleen sinne noin viiden vuoden päähän.”

Eve R.
Yrittäjä

Opin ajattelemaan rahoistani erilaisesti

"Olen siis niin kiitollinen tuosta VaRakas minä verkkokurssista, etten voi sanoin kuvailla! <3

Minulle on alkanut tapahtumaan mitä uskomattomampia asioita, enkä ole edes vielä tehnyt kaikkia moduleja.

Kurssisi myötä opin ajattelemaan rahoistani erilaisesti ja olen oppinut myös ”pitämään puoliani”. Olen oppinut sanomaan ei. Kiitos siitäkin sinulle!

Olet saanut melkoisesti ajatteluani muuttumaan!

Osaat pukea sanoiksi sen, mitä olen periaatteessa tiennyt, mutta mikä on ollut päässäni sellainen sekainen ”pallo”. Sinun avullasi olen alkanut selättää sitä kaaosta ja positiivisia asioita on alkanut tapahtumaan! Kiitos! "

Mari L.
Sivutoiminen yrittäjä

Olen tehnyt muutoksia tileilläni ja päässyt säästämisen makuun

"Olen saanut Anulta loistavia vinkkejä ja oppinut paljon itsestäni ja suhtautumisestani rahaan. Olen tehnyt muutoksia tileilläni ja päässyt säästämisen makuun. 

Anun koulutus avaa kalkkeutuneita käsityssolmuja ja antaa ihania ahaa-elämyksiä omien raha-asioiden hoitoon. Suosittelen lämpimästi!"

Soile T.
Yrittäjä, eläkeläinen

Itsetuntoni kasvoi ja ymmärrän ansaitsevani kaiken hyvän

"Tietoa oli paljon, mutta se oli hyvin sisäistettävässä muodossa. Valmennus on vaikuttanut paljon ajatuksia avartavasti, itsetunnon kasvussa ja vanhojen lukkojen avaamisessa. Se oli minusta täydellisen hyvä!

Olen sijoittanut kultaan ja olen oppinut kiittämään jo olevasta, en ajattele laskuista enää negatiivisesti ja ymmärrän myös, että minä ansaitsen kaiken hyvän."

Sirpa L.
Yrittäjä, eläkeläinen

Olen saanut maksettua kaksi luottokorttia nollille ja aloittanut sijoittamisen

"Haluan kiittää kaimaani Anua kaikista neuvoista, joita olen saanut! Olen saanut maksettua kaksi luottokorttia nollille ja olen aloittanut sijoittamisen, vaikka aiemmin rahasta on ollut tiukkaa"

Anu K.
Yrittäjä

Valmennuksen sisältö vaikuttaa firmaani joka päivä

"Olen joka päivä kiitollinen Anulle tästä VaRakas minä verkkokurssista! Valmennuksen sisältö vaikuttaa konkreettisesti firmaani joka päivä."

Saara T-J.
Yrittäjä, Kangaskauppa Keltainen

Tiedän olevani oikealla tiellä

"Olen unohtanut kiittää siitä henkilökohtaisesta EFT-naputtelu videosta! Se on todella voimakas ja saa aikaan voimakkaita tunteita, samanlaisia mitä hypnoosi!

Kiitos vielä! ❤ Tiedän, että olen oikealla tiellä.

Teen sen naputtelun aina iltaisin, jotta se alitajunta saa hyvät eväät ja ohjeet yötä varten.

Ja unissa on alkanut näkymään kuitteja ja laskuja, jotka pystyn maksamaan aina ilman mitään ongelmia. Viime yönäkin maksoin jotain hotellilaskua unissani hymy huulilla!"

Tiiu O.
Sivutoiminen yrittäjä

Sain paljon ideoita!

"Olen ollut super tyytyväinen kurssiin! Osa rahajutuista oli tuttua, mutta tuli myös paljon uutta tietoa. Anu kertoo asioista hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi - se on ISO plussa!

Suosittelen kurssia kaikille, myös niille, jotka eivät ole yrittäjiä. Itsekin toimin palkkatyössä ja silti sain paljon ideoita!" 

Maria P.
Työntekijä

Kokonaisuus on paljon laajempi kuin odotin

"Kuuntelin juuri modulin raivauksesta ja taas osui ja upposi sekin jakso! Kokonaisuus on paljon laajempi kuin olisin ikinä osannut odottaa ja tulee varmasti uutta intoa kodin siivoukseenkin tämän myötä!"

Maija M.
Yrittäjä, Kaisla

Anun valmennus antoi rohkaisua!

"Minä päivitin juuri sukunimeni. Sekä minä että lapseni koimme entisen sukunimemme ikävänä taakkana. Tämänkin prosessin läpiviemiseen Anun valmennus antoi rohkaisua."

Heli F.
Sivutoiminen yrittäjä

Kurssin tehtävät myllertävät alitajuntaa

"Jännä huomata koko tässä kurssissa, kuinka paljon myllerrystä nämä kaikki tehtävät tuovat alitajunnasta esille."

Osallistuja
Yrittäjä

Ahaa-elämys: Osaankin vastaanottaa!

"Onpa ilahduttava tuo rahaseuranta Excel ja kaikki arvokirjaukset myös! Ihan tuli sellainen ahaa-elämys siitä, miten paljon jo osaankin vastaanottaa eri muodoissa"

Osallistuja
Opiskelija